Sienitäytteiset rieskarullat
Sienitäytteiset rieskarullat katoavat nopeasti parempiin suihin illanistujaisissa. Tämä on sellainen herkullinen mutta vähällä vaivalla syntyvä pikkusuolainen, jonka ohjetta vieraat kyselevät juhlien jälkeen.
Ainekset
Työvaiheet
Putsaa sienet ja leikkaa ne pieniksi paloiksi. Laita sivuun odottamaan
Leikkaa sipulit pieneksi silpuksi. Lorauta öljyä pannulle, laita lämpenemään keskilämmölle ja kuullota sipulisilppua muutama minuutti.
Nosta hiukan lämpöä ja heitä sienet pannulle. Paista noin 5 minuuttia tai kunnes melkein kaikki neste on haihtunut.
Anna sieni-sipulipaistoksen jäähtyä. Kaavi sillä välin tuorejuusto kulhoon. Vatkaa tuorejuuston rakenne rikki sähkövatkaimella. Lisää smetana ja vatkaa muutama minuutti.
Lisää jäähtyneet sienet ja sekoita. Mausta suolalla, pippurilla ja muskottipähkinällä.
Leikkaa mukaan tuoretta persiljaa ja sekoita. Maistele, kaipaako täyte lisää suolaa tai pippuria.
Laita täyte jääkaappiin tekeytymään noin vartiksi.
Levitä tasainen kerros täytettä rieskalle ja rullaa tiukaksi rullaksi.
Kiepauta rulla tiukasti kelmuun tai folioon ja laita jääkaappiin tekeytymään noin puoleksi tunniksi.
Leikkaa suupaloiksi ja tarjoile!