Grillattu varhaiskaali

Helppo
Vaikeustaso
time
30
Min
star
5
1 arvostelua

Mehevä varhaiskaali on yksi suosikkikasviksistamme, joka vain paranee grillattaessa! Sen pehmeä ja makeahko maku sopii hienosti yhteen kirpsakan jogurttikastikkeen ja suolaisen fetan kanssa.

Ainekset

noin 4 annosta
varhaiskaalia
800 g
oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria
Jogurttikastike
turkkilaista jogurttia
2 dl
valkosipulinkynsi
1 kpl
valkoviinietikkaa tai sitruunamehua
1 rkl
mustapippuria
suolaa
Tarjoiluun
fetaa
200 g
kevätsipulia

Työvaiheet

01

Valmista kastike. Leikkaa valkosipulinkynsi pieneksi silpuksi. Sekoita kaikki kastikkeen ainekset keskenään ja laita jääkaappiin tekeytymään. 

02

Leikkaa kaali lohkoiksi (4–6 lohkoa). Älä poista kantaa, näin lohkot pysyvät kasassa paremmin.

03

Valele lohkot öljyllä ja mausta suolalla ja pippurilla.

04

Grillaa kaalilohkoja noin 2 minuuttia per puoli, jotta ne saavat kauniin grillatun pinnan ja pehmenevät hieman. Kaalissa saa silti olla vähän purutuntumaa, kaalimössöä emme suosittele.

05

Asettele lohkot lautaselle ja valuta päälle hieman oliiviöljyä ja reippaasti jogurttikastiketta, murusta päälle fetaa ja ripottele vielä pinnalle kevätsipulia. Ihana kaali toimii sellaisenaan tai muiden grilliherkkujen lisukkeena.

5 1 vote
Rating
guest

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
Ainekset expand more

close